tiistai 28. toukokuuta 2013

Käyttökoiran pennutus III Silmät auki !

 Silmät auki, täältä tullaan elämä ! Pennut 2vk 


Koirulaisten silmät on auenneet ja elämän äänet lisääntyy, liike on lisäääntynyt niin että pentulaatikon etureuna piti korottaa kun pennut alkoivat pitämään reunan yli kiipeämiskisoja. Kunhan liike lisääntyy ja pennut pääsevat varmemmin takaisin laatikkoon , otetaan etureunankorotus pois.




 Emä pistää kuivikelehdet ihana silpuksi edelleenkin, en kyllä tiedä miksi mutta näin on tapahtunut oikeastaan koko ajan.

Oropharman  emon maitovastiketta on mennyt kohta kaksi pussillista, tahtiin pussi per viikko.Se tuntuu olevan hyvä  maidon lisääjä ja mieluinen juotava emälle.

 Emä saa nappuloita , kalaa , piimää ja jauhelihaa, nyt oli mukana sydämiä ja karhunrasvaa. Eiköhän näillekkin ala karhu intoa periytymään









Pennut painavat jo yli kilon ja emä pitää selviä taukoja  pentulaatikossa olossa.Mukava on katsella ja kuunnella pöydänalta mitä pennut touhuaa.









Ensimmäiset pennunkatsojat on käyneet, vaikka pentujen valintaan sillä ei  kovin kummosta  merkitystä ole  vaaan hauskahan se on sessuja katsella ja  höpistä koirista.

Mitään ongelmia ei ole ollut ja homma on edennyt  vanhalla rutiinilla kuluneen viikon. Ensiviikon jälkeen 3-4 ikäisenä katellaan koska alkaa lisäruokinnan tarve, joka muuttaakin sitten taas pelisääntöjä, Pennut siirtyy piharakennuksen suojiin ja  pihalle tehdään pentuaitaus, jossa  sitten liike tulee paremmin esille ja alkavat ehkäpä oppimaan  että pihalle väännellään tarpeet ja sisällä nukutaan.
Ensimmäinen madotus tulee aiheelliseksi joten niitä odotellessa ...

Viimeisimpänä lisäsin vielä 2vk punnituskuvaajan;





maanantai 20. toukokuuta 2013

Käyttökoiran pennutus osa II, pennut 1vk

Aivan mahtavaa!

Pennut ovat nyt noin 1vk ikäisiä ja jokaisella on ominaispiirteet  ja tunnistusmerkit, joista pennut voi erottaa. Pentujen luonteen piirteissäkin  havaitsee eroja, yksi   rutisee kokoajan  oli sitten tissillä tai  nukkuu, toinen syö (ja kasvaa) melkein kokoajan toiset nukkuu yksin  toiset ryhmässä jne mutta kaikki näyttävät onnellisilta.





Synnytys meni hienosti, tässä vähän  kuvausta  tilanteesta. 12.5 Tiuku alkoi olemaan hieman levottomampi ja ensimmäiset pesänteko hommat alkoivat puoliltaöin, käytiin mylläämässä meidän sänkyä ja yläkertaa sekä vähän pentulaatikkoakin. Yö meni kuitenkin nukkuessa ja 13.5  puolenpäivän aikoihin  alkoi sitten oikeatilanne kehittyä, sikiövesi lurahti  ja ensimmäinen pentu syntyi 13.02. Pennut syntyi tosi nopsaan verrattuna muiden kokemuksiin , 16.46 olikin koko  9 pennun katras kasassa. Emä söi kaikki jälkeiset eikä tarvinnut apuja sikiökalvojen tai napanuoran katkaisussa joten  10 + suoritus ensikertalaiselta.

Muilla kasvattajilla  pentueen tekeminen on saattanut kestää 12 tuntiakin. Emällä ei  vuotoa ole esiintynyt juurikaan, kuitenkin se on aika yleista jopa  parinviikon ajan synnytyksestä.


Emä hoiti hyvin synnytyksen, ensimmäistä pentua Tiuku vähän ihmetteli  mutta seuraavat menikin jo rutiinilla. Pennut tietysti synnytettiin lattialle pehmusteelle nurkkaan, vasta kun pennut oli kasassa niin siirryttiin pentulaatikon huomaan.






Samalla kun pennut syntyivät, ne punnittiin katsottiin sukupuoli ja tunnistusmerkit kirjailtiin ylös jotta pentuja jatkossakin voidaan mitata erehtymättä. Pentujen tunnistukseen on hyvä käyttää yksilöityjä tunnisteita esim.  sukupuoli,väri, varpaat/tassun värit ja esim  rintapään valkeat merkit. Ne tunnistamalla  pystytään hyvin erottamaan pennut toisistaan, eikä kynsilakkaa yms tarvita. Pentupanta herättää ristiriitaisia tunteita, joku pentu on meinannut hirttyä yms  ja muutenkin sen aika on vasta 5 vk ja eteenpäin. Pennun valitsijoille pannoista on etunsa jotta kukin pentu on helpompi erottaa toisistaaneli kannattaa harkita plussat ja miikat  mutta liikaa ei pidä pelätä.

Jatkossa  pennut on punnittu kerran päivässä ja  tiedot siirretty exeliin, jossa on helppo laskea erivertailua.

Emän ruokinta on ehkäpä tärkein juttu, koska siitä että maitoa tulee tisseistä on kaikki kiinni. Mitä paremmin emällä on energiatasot ja nesteet kunnossa sitä varmemmin pennut kasvaa ja kaikille riittää maitoa, jolloin peinoerotkin pysyvät pienempinä.

Meillä emän ruokinta on sisältänyt
  • Emon maidon vastiketta  1-2rkl, 1 litraan sekoitettuna ; 3-4 l  vuorokaudessa
  • Keitettyä kalaa, pentu ja energia nappuloita sekä jauhelihaa sekoitettuna  niin paljon kun emä syö ; 2-3 kg  vuorokaudessa
  • Piimää, jugurttia ja muita herkkuja  makupaloina
Emän ruokinta on tehty "tyrkytttämällä" eli kun pennut ovat imemässä tarjotaan juoma ja ruoka makuulla olevalle  emälle eteen , emähän ei mielellään poistu pentujen hoidosta.

Lenkitystä(kävely)  tehdään 2-3 kertaa päivässä ja aamuisin  pentujen nukkuessa  ruuan päälle hiukan pidempi reissu  johon voi liittyä 1/2 h oleskelua omassa tarhassaankin. Tiuku ainakin ilmaisee itse 15 min jälkeen haukkumalla että sisään takas pitää päästä pentuja hoitamaan ja syömään.

Pentulaatikon  kuivike paperit kannattaa vaihtaa 1-2 kertaa päivässä jne  Meillä sattui hauska sattuma  kun kaveri toi omalta pennutukseltaan ylijääneitä sanomalehtiä  meille niin Tiuku oli niistä ihan ihmeissään haki talosta pentuja  ja lopulta pisti paperit ihan pieneksi silpuksi, kait  niihin oli tarttunut  vieraan pentueen haju ja se jotenkin ressasi?

Kaikkiaan ekaviikon kokemus on ettei kannata turhaa ressata kyllä emä hoitaa pennut ja jos emä voi hyvin niin pennut menee etenpäin mainiosti. Painokehitys  on paras  pentujen tarkkailu tapa joten siihen kannattaa panostaa. Ei ole ihme että ihmiset koukuttuvat pennutuksiinkin.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Käyttökoiran pennutus osa I

Mahtava oppimiskokemus on myös omistajille koiran pennutus ja siihen valmistautuminen.
Parhaillaan Tiuku on noin 60 pv kantavana , synnytyksen pitäisi  normaalitapauksessa tapahtua  noin 63 vuorokauden kuluttua hedelmöittymisestä. alla pari kuvaa miltä  meidän hento neito nyt näyttää!




Koiran astutusta edeltävät pohdinnat ovat,
  • Onko minulla sellainen koira joka kannattaa astuttaa, sehän riippuu käyttö,ulkomuoto,terveys ja luonne ominaisuuksista ainakin.
  • Onko sinulla mahdollisesti jo varauksia pennuista, se helpottaa aina tilannetta.
  • Rokotukset; onhan kunnossa?
  • Pystynkö huolehtimaan  emästä ja  pennuista ( raha, aika  jne) , jospa ne kaikki eivät  löydäkkään heti kotia tulee jotain ennalta arvaamatonta ongelmaa--> rahanmenoa!
  • Miksi haluaisit pennuttaa?
  • Oletko valmis uhraamaan aikaasi pentujen hyvinvoinnin, omistajien etsimiseen , jne jne...
  • Millaisella uroksella  koirasi pitäisi astuttaa, saatko semmosen uroksen  sovittua, matkat  yms pystytkö irtaantumaan silloin kun juoksu  ja  "oikeat hetket on "? Mieti varauros jos jotain sattuukin
S
 Sitten kun olet päässyt  astutukseenja kaikki menee ok  voit huohahtaa hetkeksi ja kohta se homma jatkuu ja jatkuu...

  • madotus , x- kertaa kaikille koirillesi ennen astutusta , 40 pv kantavuuden aikaaan , pennut 3 kertaa...
  • Valmistaudu hyvissäajoin  lue netistä esim http://www.kelpokoira.fi/artikkelit/137-pennuttaminen.html ja vastaavia  ohjeita, kaikkea ei tarvi itse keksiä !
  • Virittele pennutuspaikka kuntoon, ohessa meidän  lasikuistilla oleva pentulaatikko.
  • Koira kyllä yleensä paikkaa niitä erheitä mitä et itse tiedä!
  • Koko prosessi on  aika nopea tempoinen,  2+2 kk astutuksesta  joten aika pelastaa tässäkin eli ei kannata liikaa kauhistella asiaa.
  • Odottavan aika on pitkä!





Lisää kokemuksia kunhan pennut putkahtavat maailmaan ja  näemme millainen härdelli saadaan aikaan! Alla niitä aiheita mistä koitan pistää asioita ylös ja kirjailla tänne jatko-osiin
  • Synnytys
  • Ruokinnat, pentujen kasvu
  • Sirutus,rekisteröinti, eläinlääkärin tarkistus
  • Omistajien hankinta/valinta
  • Luovutus
  • Pentujen jälkiseuranta ja keskustelut pennun ostajien kanssa pentujen kehityksestä