Hirvijahti muuttuikin villisikajahdiksi Ranuan Portimojärvellä 14.10.2014

 

Lähdimme poikani Heikin kanssa hirvimetsälle ja kaverimme Ossi aikoi tulla mukaan passiin. Teimme tiukan suunnitelman että motitamme hirvet ja  kellistämme siitä sopivan.

Heikki lähti Kokalmuksen Tyynen kanssa eteläiseltä osuudelta  passimieheen matkaa jäi noin 2 km,  Jorma ja Hupeliahon Tiuku  starttasivat taas passimiehestä noin 2 km pohjoiseen. Naureskelimme että passiketjun välistä ne ei ainakaan pysty menemään kun on vain yksi mies passissa mutta kuinka väärässä olisimme voineetkaan olla!  

Alku meni suunnitellusti, Heikki ja Tyyne etenivät Tyyne pikku hakulenkkiä tehden  muutaman kerran vähän kauemmas intoutuen. Tiukulla taas oli  hyvä hakupäivä ja Tiuku lähti kartoittamaan pohjoisen suuntaa ollen hetkessä yli 1.5 km päässä josta jatkoi etenemistä ja hakua. Jorma odotteli auton lähistöllä mitä tapahtuman tulisi. 

Samassa puhelin soi ja Ossi kysyy ” ..saako villisian  ampua…” vastasin hänelle  naurahtaen ” .. kuulaa kylkeen vaan ”, oletin vääräleuan jekuttavan  lämpimikseen. Samassa puhelimen kautta kuului laukauksen ääni ja  hetken kuluttua laukauksen kajo kuului myös ilman välityksellä. 

Villisikakoira Tyyne :-)

Ajattelin, mennäänpäs katsomaan mimmoinen hirvi siellä oikein onkaan nurin. Saavuin Ossin auton luo ja lähdin katselemaan aseen kanssa missä päin saalis on ja tarvitaanko jotain toimenpiteitä. Löysin miehen jäljet jotka seurasivat sorkkaeläimen jälkiä josta tippui pikku veritippoja. Ihmettelin ”mitä hittoa nyt on sattunut oikeasti ? ”  Jatkoin matkaa ja saavutin Ossin  hakkuuaukion reunassa noin 400m päässä ampumapaikalta. Kertasimme tilanteen ja totesin, villisika on todella vaarallinen  varsinkin haavoittuneena, nyt täytyy saada koira tähän.

Tiuku olisi paras omista koiristani tähän tehtävään mutta sitä ei nyt  tuolta pohjoisen hakulenkiltä tähän saada, koitetaan Tyynen kanssa selvittää tilanne.

Kutsuin Tyyneä pillillä joka oli parhaillaan 1 km päässä Heikin kanssa ja koirahan sen kuuli ja lähti tulemaan kuin rasvattusalama  vauhtien ollessa 20-25 km /h  hetkessä Tyyne olikin paikalla ja lähti verijäljelle innokkaasti. 

Tyyne  heti kaadolla

Varovasti jatkoimme  jälkien ja koiran perässä ja yhtäkkiä Tyyne palasikin 200m päästä takaisin ja lähti uudelleen etenemään. Paluu kohdassa olikin makuu jossa oli verijälkiä ja vahva villisian tuoksu, Tyyne jatkoi eteenpäin ja noin 70 m päässä kajahti varovainen haukku !

Ossin kanssa  sovimme että etenen edellä koska aseeni on tehokkaampi ja sopivampi  kyseiseen tilanteeseen. Haukun avulla paikansin haukun kohteen tiheässä kuusipuskassa jossa paikansin karjun korvat, kiikaroin  eläintä miten päin ja missä tilassa sika on  niin samassa karju säntäsi pakoon ja pääsin kuusien välistä ampumaan,  Osuma!

Hampaat  olikin mukavat

Karju tipahti maahan ja alkoi heilumaan ja hampaita naristaen huitomaan hurjasti kuusta joka oli edessä, tähtäsin heiluvaan päähän ja … ohi, prkl.. uusilaukaus ja  pään heilunta lakkasi samalla karju putosi niskalaukauksen saattamana kuusen juurelle.

Saalis on nurin ja  tilanne raukesi, panokset pois ja onnittelut toisillemme ja ihmettely alkoi  mistä tämä tähän tuli ja miten koko tilanne menikään.

Onnellinen kolmikko saalin kanssa

Heikki saapui paikalle  samoin kuin Tiukukin tuli katsomaan saalista. Suolistimme  sian suojakäsineet käsissä mahdollisten trikiini yms tautien varalta. Heikki haki autolta köydet jolla vetasimme saaliin tienvarteen.

Jorma ,sika ja Ossi

Saavuimme Ossin kotiin ja nyljimme saaliin, ensimmäinen laukaus oli jäänyt alas ja taakse osuen  alakeuhkoon muttei ollut heti kuolettava osuma. Siitähän sitten alkoikin media myllytys josta Ossi  ampujana sai suurimman osan ja me Tyynen ja Heikin kanssa olimme viimeistelyjoukoissa ja varmistimme hyvän saaliin talteen saamisen  ja minimoimme sialle aiheutuneen kärsimyksen.  

Tiukukin pääsi  kaadolle !

Tyyne vaikka onkin kokematon koira jahdissa toimi hyvin  ja varovaisesti todella vaarallisen kaverin kanssa. Karjuhan oli  jo kuusipuskassa ollessaan kiertänyt omien jälkiensä viereen noin 7m päähän josta johti poluntapainen selvä ”hyökkäysura” kohti mahdollista perässä tulevaa saalistajaa kohti, joten jos Ossi olisi itsekseen ehtinyt jäljestää taimikkoon saakka olisi karju todellakin saattanut mennä yksinäisen  passimiehen jalkojen välistä!