Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinssi. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. kesäkuuta 2015

Polttomoottori vinssi,Portable winch hirvenvetoon ja muuhunkin


Hankittuna  Portable Winch 

Harvoin on päätökseni kestänyt toteutukseen näin kauan, jo aikoja sitten kirjoitin  monikäyttöisistä polttomoottori vinsseistä  mutta nyt sen sitten ostin sopivilla varusteilla monikäyttö tarpeisiin, hirvi, puu yms vinssaukseen.

Heti alkuun ilmoitus että sain  vinssistä pienen alennuksen koska kirjoittelen siitä kokemuksia blogiin ja naamakirjaan  mutta teksti on silti mun ja olisin laitteen hankkinut ja kirjoitellut  vaikka alennusta ei olisi tullutkaan. Hintaahan tälle paketille kertyy yli 2000€ alvineen  joten mikään ilmainen vehje tää ei ole mutta ukkoutuneissa hirviporukoissa varsinkin eteläisessä suomessa tällä lienee kohtuu hyvä käyttömahdollisuus.

Hirvenpyynnin ehdoilla  alkanut laitepäivitys on johtanut itselläni mönkijän päivitykseen ja nyt vinssin hankintaan. Näillä välineillä lisättynä vetolevy pitäisi hirven siirtyä pahemmistakin paikoista tienvarteen ja jatkokäsittelyyn.


Tässä aloitetaan käyttöön otto purkamalla kelalla oleva köysi köysireppuun, jonka voi nakata selkään siirryttäessä lähemmäs vetokohdetta. Huom lenkki jonka läpi köysi lapetaan säkkiin, helpottaa huomattavasti tekemistä
Suojakoteloon on pakattuna:
  • juonto silmukka, jolla voi kiinnittää esim puurungon ja vetää sen vähän kauempaa
  • 3kpl puuliinoja vinssin ja väkipyörien kiinnitykseen
  • 2kpl avattavia väkipyöriä varmistamaan vedon onistuminen vähän "yläviistoon" ja vaikka kulmantakaa
  • pari kiinnityskoukkua
  • 4kpl pikakiinnitys sakkeleita
  • vetokuulakiinnityslevy
  • Vinssi( toimitetaan ilman öljyä ja bensaa kuten olettaa saattaa).

Vinssi kiinni mönkijän koukussa, oikenee kunhan veto alkaa!


Väkipyörän kiinnitystä puuhun ohjaamaan vetoa ja kohottamaan vetopistettä niin ettei vedetä pitkin maata. Väkipyörä on avattavaa mallia, jolloin sen voi laittaa näppärästi vaikka keskelle köyttä tarvittavaan kohtaan ja/tai siirtää vedon edetessä



Alla pieni pätkä "eka vedosta"  vaikka kaasu oli pienellä niin kone toi lavaa muurikivella ihan ok, hieman toi köyden tiukallapito vaatii totuttelua mutta kokonaisuutena helppo suoritus ottaa testipörinät.


Linkki soittolistaan jonne keräilen vinssausvideoita, siellä on mm yllä oleva ja pari muuta jo nyt.

Mitä seuraavaksi

Vehjehän testataan sitten oikeesti kunnon kuormilla mutta  tähän asti kaikki OK
Jos haluat vain nakata vinssin ja köysisäkin autoon, se onnistuu hienosti ja ainakin mun jahtiautosta sille löytyy kyllä tila  vaikka olisi kaikkien 4 koiran häkitkin autossa.

Vinssihän painaa noin 16 kg joten sen siirtäminen vaikka 500m  lähemmäs hirveä ja hirven voi vedellämuutamalla  vinssin siirrolla  tien varteen. Mikäli mukana on vielä kavereita ohjailemassa vetolevyssä olevaa hirveä voisi homman uskotella toimivan vallan mainoisti.


Seuraava juttu tehdäänkin sitten "tosi" tilanteesta . Jos laite herättää kiinnostusta niin lainaan sitä myös nimellistä maksua vastaan lähiympäristöön.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Vinssi hirvenvetoon ja muuhunkin

Hirven pyytäminen  on sinällänsä urheilua että kuntoiluksi se voi mennä ja vähän enemmänkin,  hirvet  on aina saatu metsistä pois  tavalla tai toisella  mutta silti voimattumuuden tunne aina joskus valtaa mieleen ja silloin tuntuu ettei edes apuvälineet ole kohdillaan...

 Ei pidä aliarvioida laitteiden  teknistä kehittymistä, eihän enää metsästetä nuijilla ja ansakuopillakaan  ja koirilla  on GPS  yms paikantimet, miehillä kiikareita  jne niin että repussa osan saa kantaa  haukulle mentäessä. Hirvi kuitenkin ammutaan sinne missä se on ja sitten mietitään miten se saadaan pois ...

Hirvenveto kallioisesta ryteiköstä pienellä porukalla tulee olemaan haaste  tulevaisuudessa kun porukat vielä lisää ukkoontuvat  jne. Suuressa ponnistelussa on myös loukkaanumisriskinsä ja tietty sydärikin  vaanii nurkantakana. paloiksi pistäminen  on harvinaisempaa mutta  näppärästi se hirvi siirtyy repussakin jonnekkin varsitien reunaan jos haluaa tehdä niinkuin ennenkin eikä tarvi  tuhlata euroja turhuuteen, meille muille tässä lisää ideaa:


Tässäpä olisi pari ehdokasta, joita voi  mielestäni pitää varteen otettavana, uudessa  porukassa, jossa olen koejäsenenä niin tämmösiä oon ehdotellut, kokemustahan ei ole  kummastakaan mutta jotenkin toi portable winch tuntuu näppärämmältä kuin riistavinssi  koska  4-tahti moottori, kevyempi ja suurempi vetoteho, hinnathan on aina kauppiaasta kiinni  mutta tyyliin 1600€ ja tilpehööreihin vähän  niin on ainakin suuntaa antavaa budjetti luku.

Alla pari videota molemmista  tosi toimesssa

eli portable winch;

ja Riistavinssi;


Nämähän tietysti molemmat täydentävät  apuvälinevalikoimaa; Mönkijä, MB300DG, Puuru vetolevy ja ryhmä miehiä niin  moninaisista paikoista saadaan  hirvi siististi ja sen arvokkaita lihoja /nahkaa pilaamatta riistan ansaitsemalla kunnioituksella talteen. Kelpaa sitä sitten taas illallista tarjoilla hirvipadan, pihvien tai vaikka lihapullien kera, lisukkeena  suppiksia, puolukkaa, raikasta vettä, kossua ja konjakkia niin elämä näyttää taas auvoisat puolensa.

Hilpeätä vetoa itse kullekkin !