perjantai 27. syyskuuta 2013

Karhun palottelua

Komia musta karhu kaatui  Juupajoella ja trikiinitulosten jälkeen todettiin jotta paloittelu olisi paikallaan että saadaan  pidettyä peijaat. 

Karhu painoi suunnilleen 250kg, jakautuen  ruho;160, talja ja pää 50, mahat 30 ja sisäelimet 10.
Lopulta lihaa kertyi semmonen 83 kg joten 1/3 osa elopainosta voi olla ihan kohtuu nyrkkisääntölihamäärän lihamääränarviointiin?

Rasvaa oli jopa 70 mm mikä tuntuu uskomattomalta vaan koitappas olla vaikka se 4kk ilman ruokaa nukkumassa, saattas meikäläisenkin rasvavarastot kuihtua kohtuu pieniksi !

Homma hoitui hienosti, osa meni vakuumin ja osa  pussituksen kautta odottelemaan  keittovuoroaan ja pääsyä juhla-ateriaksi, jossa kunnioitetaan metsänkuninkaan  suostumista eräksi.

" Otson meille mehtä anto,
saalihin metän isäntä.
Nyt on kontio kuatunna,
Korven kuulusa kuningas."

Yllä oleva  lainattu lause  kuvaa tosi hyvin sitä karhunpyynnin haasteellisuutta, ei karhua oteta vaan saadaan samallatavalla kuin ison lohen saaminen.

Tommonen on  satulankohdalta ulkofileen  poikkileikkaus, taitas terveyskouluttajat nähdä pahaa unta!

Ei kommentteja: