maanantai 16. syyskuuta 2013

Monitoimi häkki transportteriin

Joskus  saan Kuningasajatuksia (sinisiä) ja  sellaisesta viritelmästä joita ei voi oikein kunnolla selittää, eli ne täytyy sitten tehdä/teettää.

Tässä tapauksessa kysymys on koirahäkin tekemisestä uuteen autoomme, Transporter  4-veto  pakettikopperoon.







Vaatimuksia oli tietysti vinopino, joista suurin osa ihan turhia?
  • Koirille  ainakin 2lle hyvät oltavat ja sen verran iso että pystyy hetkeksi ahtamaan useammankin, jos pakko.
  • Perä ja etuosaan asennettava, jolloin kolme ovea ja irrotettava väliseinä olivat  must. Leveys tuli tästä.
  • Aseille  ja muulle tavaralle lukittava säilytystila, asepehmuste monikäyttöinen  myös mersuun ( työn alla)
  • Invertteri ja 12V jännitejähdöt, mielellään akkukytkentä Pikaliittimillä niin että voi olla joko edessä tai takana esim Trukki tarvike  voisi auttaa pikaliittimissä, kunhan keritään.
  • Kylmälaukku paikka viritettynä kokeisiin ja kalalle pitää eväät saada näppärästi.
Monen moisia mietintöjä alustavan häkkiviritelmän kansssa oli; Ylös vai alas perään vai ohjaamon taakse?
Nyt koppi on  nostettavissa jaloilla ylös jos niin halutaan  (aseluukun aukaisu vaatisi 2-osaisen kannen).  Normaali sijoituskohta on ohjaamontakana sivuoventykönä, jolloin perään jää vaikka nukkuma /tavaratila mutta rakennelma on laitettavissa myös perään, jolloin se on akselin päällä eikä kulku ole koirille niin tasaista.

Valmiita häkkejäkin katselin esim. Vartiainen, ne on hyviä mutta en mieleistäni löytänyt, joten suunnittelua kehiin.

Koko on isohko; leveys 1220, syvyys 920, kokonaiskorkeus  920, häkin alla 50mm eristetila, kopit 600*900*650. Ehkäpä pudotan kokonaiskorkeutta  50-70 mm vielä tuunaus vaiheessa jolloin aseluukku avautuu täysin myös ihan seinänviereen asennettuna (kaartuva katto madaltaa sivulla tavaratilan korkeutta ).
Asesäilytystilan päällä on n. 50 mm korkea"romu varasto" tila , johon voi jotain laskea ilman että se heti lentelee pitkin tavaratilaa.

Tein  koppitarvikkeista levylistan, johonka sijoittelin normikokoiselle vanerilevylle ( kolme levyä) tarvittavat osat  ja lähetin sen Pekan Puulle heillä on myös levyjen sahauspalvelu, joten  homma hoitui helposti yhtä mitoitusvirhettäni  lukuunottamatta(väliseinä)

Jo aikaisemmin tuumailemaan Asepehmukkeeeseen sain  valmistajavihjeen naamakirjasta Kala-Harri Matikaisen sivulta, hänellä myös on tuommonen  pehmuste omaan "peeniksen jatkeeseen " viritettynä, Huom! Bemarin nimitys on suora lainaus KHM'n jutuista.

Pehmuste  itse tehtiin Rini Tuotteessa  Nokialla, jossa palvelu oli hyvää vaikka siinä kävikin muutama mutkamatkassa ja toimitus meni vähän pitkäksi  vaan hyvinhän toi kasautui.

Pehmusteen saa myös  pois  joten esim kalareissulla sinne voi laittaa jotain muuta. Aika usita  kavereita on jo aikonut samanmoisen pehmuste viritelämän  hommata :-D

Koppi itse kasattiin popniiteillä ja  alumiinikulmilla, Kiitos Pete !, jotka hain tampereelta  Rauta-Soinilta jossa oli kaikkea mielenkiintoista muihinkin projekteihin! Kasaaminen ei kummoisen vaikeeta ollut  koska minäkin sen sain kasaan, työn laatu varmaan ammattilaisilla on paree mutta nyt se on ainakin kasassa, tästä voi parantaa.

Sähkötavarat  /invertteri  lukot, popniitit (20mm), kahvat yms.tilpehööri on Biltemasta  jossa  mielestäni laatu ja hinta usein kohtaavat. Heikki poikani ristikin minut joskus Biltema-mieheksi.










Muutama yleiskuva : 
Keskellä takana on syvempi lokero esim latureille jne tai muulle rojulle. Ovien verkot on minkkiverkosta, Väliseinän liukuvälit, tulee samasta 30*30 alumiinikulmasta, nyt ne on 10 mmalumiini U-kiskosta, joka ei ole tarpeeksi vakaa.



















Ei kommentteja: